perjantai 2. toukokuuta 2014

Sukupolvikokemuksia ei ole – musiikkikritiikistä ja yksilöllisyydestä


PMMP on sukupolvikokemus. Ultra Bra oli sukupolvikokemus. Nämähän tiedetään. Vaan mikä tarkalleen on se kollektiivinen sukupolvi, jolle nämä yhtyeet ja niiden kappaleet ovat kerran olleet tärkeintä maailmassa? Missä se asuu, mikä on sen lempiruoka, kenen kanssa se jakaa vuoteen? Kuka on hän, joka ilta toisensa jälkeen itkee itsensä uneen Lautturin tahtiin? Tai hän, jota on suojeltava kaikelta?

Elämme ekstroversioyhteiskunnassa(*), jossa kollektiivisuus on hyve ja yksityisyys, jos ei nyt pahe, niin ainakin olankohautuksin mitätöitävä ”outojen” taipumus pitää asioista myös ihan vaan keskenään.

Kaikki tuntevat indie-Irman, joka viskasi Knife Party -kassinsa roskiin, kun Leif ja Jalmari tulivat hehkuttamaan bändiä Nosturissa. Pojat olivat lukeneet parturissa laajan levikin musiikkilehteä, jonka liimalettitoimittaja oli kertonut yhtyeen olevan seuraava Skrillex ja Pendulum, mahdollisesti jopa sukupolvikokemukseksi (!) kasvava juttu.

Kohtaamisen jälkeen Irman maailma oli luonnollisesti pilalla sinne oli tunkeuduttu pyytämättä ja kaiken päälle insinööripertsoilla oli ollut ihan samanlainen letti kuin Irmalla itsellään, ja sillä yhdellä rokkitoimittajalla. Näyttääpä se typerältä, Irma tuumi peiliin tuijotellessaan. 
  
Muistatko sinä, miten pienenä kuvittelit satukirjat kuviksi päässäsi? Tai miten Harry Potter oli kirjana niin paljon parempi kuin elokuvana. Ei ole olemassa sellaisia ”sukupolvikokemuksia”, joita ammattimaisessa musiikkikritiikissä voitaisiin käyttää arvottamisen välineenä. Me kaikki maapallon homo sapiensit kun olemme se sukupolvi X, jonka jäsenten yksilöllisten kokemusten arvoituksellisuus juuri tekee asuttamastamme planeetasta kiinnostavan. Riehumme keikoilla, vedämme yhdessä perseet toisensa perään ja nautimme porukassa olemisesta. Silti, kun katsomme maailmaa yhdessä, jaamme siitä aina vain käsityksiä, emme koskaan kokemuksia.

Kiintyessämme kaltaisiksimme kategorisoimiemme telluksen tallaajien käsityksiin ystävystymme, rakastumme jopa. Mikä pointti blaah? Se, että vain nämä kaksi juttua – ystävyys ja rakkaus – ovat onneksemme niin käsitysten kuin kokemustenkin yläpuolella. Siksi ne ovat myös laulujen aiheista korkeimpia. Vai miksi muuten puhuisimme ”rakastetuimmista lauluntekijöistä” ja ”ikivihreistä” kappaleista?

Musiikkikritiikki ei ole – tai sen ei pitäisi olla – pätemistä, tietojen esittelyä tai niiden jakamista. Se on kulttuurituotteen todennäköisiin pyrkimyksiin suhteutettua henkilökohtaisten kokemusten mahdollisimman tarkkaa erittelyä ja esittelyä. Vain näin toteutuessaan se voi olla kiinnostavaa ja hyödyllistä.

Irmaa vitutti siksi, että yhteisöllisyyden ja yläfemmojen ollessa muodissa yhä harvempi hiffaa, että juuri yksilölliset kokemukset ovat lopulta kiinnostavia. Häpeilemättömimpien yksilöiden kokemukset ovat puolestaan niitä, joihin epävarmemmat seuraajat hyväksynnän kaipuussaan samaistuvat (jee sukupolvikokemus!).

Yksilöllisyys ei ole yhtä kuin vastarannalle asettuminen. Vastarannalle asetutaan, koska vaistotaan että yltiökollektivismissa on jotain mätää, mutta ei ymmärretä mitä. Yksilöllisyyttä taas vaalitaan, koska halutaan säilyttää musiiki- tai muun kulttuurituotteen mieleen maalaama oma kaunis maailma sellaisena, kuin kukaan muu ei sitä tunne. Sen maailman ovet aukeavat harvoille ja valituille.

Siinä kolmissakymmenissä, kun onnekkaimmat meistä ovat ehkä löytäneet valitun palansa, katsomme sitten yhdessä peiliin ja toinen meistä kysyy että no miten on, rakastatko mua vielä kun olen ruttuinen? Siihen toinen että no, tuliko elettyä tarpeeksi sitä vapaaherran elämää?

Jokainen tuntee sanat, mutta mitä ne merkitsevät? Virtasiko helpottava lämpö niveliin vai menikö pala kurkkuun? Oikea vastaus löytyy oikein kysymällä. Ja kysymys kuuluu: kenen kokemuksia olet tähän mennessä elänyt todeksi?

Toivottavasti omiasi.



Johonkin jotenkin liittyen, alla olevan linkin takana Huffington Postin listaus teoksista, jotka lehden toimittajan mukaan toimivat leffana siinä missä elokuvanakin:

*Toinen, asiallinen bloggaus aiheesta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti