Mursu muistaa sen yhtenä poikasvuosien selkeimmistä kiintopisteistä. Aikana, jolloin kymmenen minuuttia parhaan kaverin kanssa päiväkodin rengaskeinussa tuntui ihanalta, mangomelonin tuoksuiselta ikuisuudelta. Keinuessa jutusteltiin lenkkareista ja Onnenpyörästä ja hihiteltiin aikuisten kuulematta alapääjutuille. Kohta Äiti tai Isä Mursu hakisi pois. Se, mitä päivän kuluessa piti tuleman, oli mitä rauhoittavimmalla tavalla pois omista käsistä. Vuosi 1995 oli aikaa, jona tulevien vuosien lukuisat huolet olivat vain aavistus nuoren Mursun paksuuttaan vasta kehittävässä selkäpiissä.
Vuonna 1995 Mursu kuunteli Pentti Rasinkangasta, Irwin Goodmania ja Aikakonetta. C-kasetteina, tottakai. Omia lauluaihioita mölistiin tyhjille nauhoille ja Yamahan umpimuovisesta pöytäkiipparista sai kasettimankan mikin kautta taltioitua mukaan esiäänitettyjä torvisektioita sun muuta tarpeellista. Näitä "kappaleita" tehtiin yksin tai kaksin, mutta ei koskaan kolmisin. Kolme oli liikaa, kolme ei käynyt.
Kun muutama tunti oli kuin huomaamatta vierähtänyt ja kaverille käynyt kutsu kotiin, tankkasi Mursu masun täyteen murkinaa vain jatkaakseen siitä, mihin oli jäänyt. Oma ääni + soittimien ääni mankan kaiuttimista – siitä ei voinut saada tarpeekseen. Kunnes oli pakko.
Yöaikaan, jos uni ei tullut (niinkuin se usein ei tullut), katseli Mursu katonrajassa tanssivaa kapeaa valovanaa, joka juuri ja juuri mahtui livahtamaan verhon raosta unihuoneen hennon vihreälle päätyseinälle. Valo tuntui tulevan jostain kauempaa, kutsuvalla tavalla kiehtovasta paikasta. Ehkä maailmasta, josta aina iltaisin luetuissa satukirjoissa kerrottiin.
Vuonna 1995 uimarannan hiekka oli pistelevää ja isompien Mursujen ylöspäin lipottavista lokasuojista lentävän katupölyn tuoksu yhtä kuin kevät. Vuosi 1995 maistui Oukki Doukeilta ja itse nokkosten (ja varmaan myös noroviruksen) uhalla poimituista villivadelmista. Näitä syödessä kummasteltiin, miksi Jyrkissä häslättiin koko ajan niin paljon.
"Miksi minä en saa mennä tänään ulos shortseissa, vaikka tuo saa?" "Miksi minun pitää tulla kotiin jo niin aikaisin?" "Onko minun pakko tykätä pesiksestä?" "Miksi lätkäkorteista kiiltäväreunaisimmat ovat halutuimpia?" Sieltä täältä hyökkäilevät ajatukset eivät jättäneet rauhaan.
Vuonna 1995 Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden, koska Jeren katse ja Sakun viisaus.
Kun 1995 oli päättymäisillään, Mursu sai kokea jotain täysin ihmeellistä pikkusisaren maailmaan mulahtamisen muodossa. Pikkusisar oli kuin suuri ja lämmin rusinapulla, jonka koostumuksellisesta eheydestä halusi huolehtia. Mursu kantoi pikkusisaren vanhempien sängylle ja tujotteli sitä kunnes muutama tunti oli aivan huomaamatta vierähtänyt.
Seuraavana keväänä Mursu sai päiväkodista päättäjäislahjaksi omalla nimellä, töpöttelykirjailulla ja tarkalla päivämäärällä varustetun tyynyliinan.
Sillä Mursu lepää yhä öistä valoa tuijotellen. Nyt se näyttää tulevan lähempää, melkein jo ihan vierestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti