Tapahtui eräänä huhtikuisena perjantai-iltana:
Noin 4,5 kiloa geeliä karvoihinsa saanut Mursu oli matkalla hänessä kunnioituksen tuntoja herättäneen räp-artistin loppuunmyydylle keikalle. Venuena toimi musiikin ystävien niin ikään suuresti kunnioittama helsinkiläinen rokkiklubi.
Ilta ennen keikkaa oli rentouttava, viini virtasi ja paikallisen ruokaravintolan täyttäneestä puheensorinasta saattoi aistia henkisen viikonlopun saapuneen. Yksikin nainen jutteli kakasta silmät iloluontoisesti tuikkien. Sitten tuli aika siirtyä pääkallopaikalle. Puoli tuntia ennen shown ilmoitettua aloitusajankohtaa salaisuuksien verhon takana lymyävälle klubille saapuessamme, saimme yllätykseksemme vastaamme ainoastaan edelliseltä keikalta poistuvien ihmisten virran. Saimme myös portsarin kuivakan ilmoituksen: räp-iltama starttaisi vasta 01:00, tunnin alunperin tiedotettua ajankohtaa myöhemmin. Miksi? Ei kerrottu. Mitäkö emme lisäksi saaneet? Pahoitteluja.
Mestoille sitten mesoamisteknisen mittelöinnin täyttämän 60-minuuttisen päästä palatessamme, emme olleet uskoa silmiämme – useiden metrien mittainen ihmiskärmes luikerteli pitkin kaljun presidentin katua kuin missäkin Enter Shikari -messussa. Erona oli, että viilteleväisten sähkötukkateinien sijaan jonossa seisoi kultturellia kylpytakkikansaa peittelemättömän ylpeänä valveutuneisuudestaan. "Ääniwallis oli samanlainen haippi, mut kyl ne alotti vasta kun kaikki jengi oli saatu sisään", totesi kärttyisyytemme havainnut jantterismies yllään hassut Addu-verkkarit. Kuinka huomaavaista, ajattelimme, ja asetuimme lojaaliudessaan lämmittelevän letkan jatkoksi. Humalassa ohi toikkaroinut mies huudahti: "Minne vittuun te oikein jonotatte, hankkikaa elämä!"
Emme voineet olla takertumatta miekkosen sen hetkisen olemisemme irvokkaaseen valoon saattaneeseen pointtiin. Viimeistään tässä kohden kunnioituksen tunnot illan isäntää kohtaan nimittäin alkoivat kaikota.
Seuraa pakotetun oloinen ja konseptuaalisesti irrelevantti shakkivertaus: ei tarvitse tuntea suomalaisen keikkakulttuurin lainalaisuuksia edes mitenkään perinpohjaisesti ymmärtääkseen, että kyseessä on shakin tavoin peli, jossa jokaista siirtoaan on syytä harkita. Artistin ja fanin "otellessa" pelin etenemiselle välttämätöntä vastapeluria ei kannata aliarvioida.
Juuri tämä pääsi kuitenkin tuona huhtikuisena perjantai-iltana tapahtumaan. Meille kuolevaisille valkenemattomasta syystä äänitteellään kunnioitusta herättäneen räppärin keikka alkoi lopulta puolitoista tuntia sovitusta myöhässä kello 01:30. Tätä ennen oikeustajunsa vaatteidensa mukana kompostiin heittänyttä hipsteristöä oli seisotettu kevätpakkasessa tunti.
Jos Mursu osaisi varmuudella haukkua oikeaa puuta, se todennäköisesti lirauttaisi "haipista" paisuneelle rungolle rungolle b-vitamiinipillerin neonittaman ureanoron.
Sallikaamme tuokio mielikuvalle.
Tässä kummallisesti rakentuneessa miniesseessä ei oteta kantaa siihen, millainen itse keikka lopulta oli. Se oli samantekevää tilanteessa, jossa oikea fiilis oli jo kuvaannollisella miestwerkkauksella menestyksekkäästi raiskattu.
Kenen syy tapahtunut lopulta oikeasti oli – tämän osalta jäänemme epätietoisuuteen.
Tulisinko uudestaan kyseisen artistin keikalle?
Mä oon sori, mut mieluummin duunaan vaikka Edelmannit laivalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti