Kunnioituksesta kyykytykseen – Pari sanaa kuolevaisten kuluttajien puolesta (Musiikki)

Kunnioitus. Sanan klangi on positiivinen, liki jylhä. Eräänlaiseksi tunteiden hybridiksi mursumaisesti mieltämäni kunnioitus on lähellä hyväksyntää, mutta toisin kuin hyväksyntä, kunnioitus on aina ansaittava.

Tapahtui eräänä huhtikuisena perjantai-iltana:

Noin 4,5 kiloa geeliä karvoihinsa saanut Mursu oli matkalla hänessä kunnioituksen tuntoja herättäneen räp-artistin loppuunmyydylle keikalle. Venuena toimi musiikin ystävien niin ikään suuresti kunnioittama helsinkiläinen rokkiklubi.

Ilta ennen keikkaa oli rentouttava, viini virtasi ja paikallisen ruokaravintolan täyttäneestä puheensorinasta saattoi aistia henkisen viikonlopun saapuneen. Yksikin nainen jutteli kakasta silmät iloluontoisesti tuikkien. Sitten tuli aika siirtyä pääkallopaikalle. Puoli tuntia ennen shown ilmoitettua aloitusajankohtaa salaisuuksien verhon takana lymyävälle klubille saapuessamme, saimme yllätykseksemme vastaamme ainoastaan edelliseltä keikalta poistuvien ihmisten virran. Saimme myös portsarin kuivakan ilmoituksen: räp-iltama starttaisi vasta 01:00, tunnin alunperin tiedotettua ajankohtaa myöhemmin. Miksi? Ei kerrottu. Mitäkö emme lisäksi saaneet? Pahoitteluja.

Mestoille sitten mesoamisteknisen mittelöinnin täyttämän 60-minuuttisen päästä palatessamme, emme olleet uskoa silmiämme – useiden metrien mittainen ihmiskärmes luikerteli pitkin kaljun presidentin katua kuin missäkin Enter Shikari -messussa. Erona oli, että viilteleväisten sähkötukkateinien sijaan jonossa seisoi kultturellia kylpytakkikansaa peittelemättömän ylpeänä valveutuneisuudestaan. "Ääniwallis oli samanlainen haippi, mut kyl ne alotti vasta kun kaikki jengi oli saatu sisään", totesi kärttyisyytemme havainnut jantterismies yllään hassut Addu-verkkarit. Kuinka huomaavaista, ajattelimme, ja asetuimme lojaaliudessaan lämmittelevän letkan  jatkoksi. Humalassa ohi toikkaroinut mies huudahti: "Minne vittuun te oikein jonotatte, hankkikaa elämä!"

Emme voineet olla takertumatta miekkosen sen hetkisen olemisemme irvokkaaseen valoon saattaneeseen pointtiin. Viimeistään tässä kohden kunnioituksen tunnot illan isäntää kohtaan nimittäin alkoivat kaikota.

Seuraa pakotetun oloinen ja konseptuaalisesti irrelevantti shakkivertaus: ei tarvitse tuntea suomalaisen keikkakulttuurin lainalaisuuksia edes mitenkään perinpohjaisesti ymmärtääkseen, että kyseessä on shakin tavoin peli, jossa jokaista siirtoaan on syytä harkita. Artistin ja fanin "otellessa" pelin etenemiselle välttämätöntä vastapeluria ei kannata aliarvioida.

Juuri tämä pääsi kuitenkin tuona huhtikuisena perjantai-iltana tapahtumaan. Meille kuolevaisille valkenemattomasta syystä äänitteellään kunnioitusta herättäneen räppärin keikka alkoi lopulta puolitoista tuntia sovitusta myöhässä kello 01:30. Tätä ennen oikeustajunsa vaatteidensa mukana kompostiin heittänyttä hipsteristöä oli seisotettu kevätpakkasessa tunti.

Jos Mursu osaisi varmuudella haukkua oikeaa puuta, se todennäköisesti lirauttaisi "haipista" paisuneelle rungolle rungolle b-vitamiinipillerin neonittaman ureanoron.

Sallikaamme tuokio mielikuvalle.

Tässä kummallisesti rakentuneessa miniesseessä ei oteta kantaa siihen, millainen itse keikka lopulta oli. Se oli samantekevää tilanteessa, jossa oikea fiilis oli jo kuvaannollisella miestwerkkauksella menestyksekkäästi raiskattu.


Kenen syy tapahtunut lopulta oikeasti oli – tämän osalta jäänemme epätietoisuuteen.

Tulisinko uudestaan kyseisen artistin keikalle?

Mä oon sori, mut mieluummin duunaan vaikka Edelmannit laivalta.

  

Aatami etsii tirkisteltävää

Tänään se sitten alkaa. Valtakunnan kohutuin viihdeohjelma ja kaikkien päiviräsästen märkä uni painajainen nimeltä Aatami etsii Eevaa.

Saammeko viimein sen, mitä Temptation Islandilta emme löytäneet? Näemmekö nyt paljasta pintaa ja räävitöntä irstailua? Pääsemmekö kuulemaan myötätunnon ja myötähäpeän mieliimme nostavaa kännirehellisyyttä? Mursuksi olen skeptinen.

2010-luvun viihdejättien valtapelissä panokset ovat kovat, karaistuneen yleisön nälkää on yhä vaikeampi pikaruokkia. Siksi prime timessa on näyttävä sen, minkä Kim Kardashian öljysi.

Meillä Suomessahan viihdekikkeleitä on ollut aina. Kouki tai Edelmann kieriskelemässä alasti lumihangessa on suomalaisessa töllöttimessä suurin piirtein sama kuin Oivariini-paketti suomalaisessa jääkaapissa. Aatami etsii Eevaa on kunnianhimoinen yritys tehdä kikkelistä viimein jotain muuta kuin hassu. Sen ajatellaan onnistuvan, kun tirkistelyohjelma naamioidaan paritusohjelman kaapuun. Hassu ajatus.

Temptation Islandin kohdalla tuotantoyhtiö teki yhden viihteen ja taiteen valmistajalle kriittisen virheen – se aliarvioi kohderyhmänsä. Kun puhutaan tirkistelemisestä, on katsojan tarpeiden sivuuttamista olettaa, että mitään tirkisteltävää vielä näkemätön Pentti X jaksaisi enää kuudennen katkon jälkeen... -mehuttelun jälkeen pysyä kelkassa. "Missä tissit, pyllyt ja niiden lätsyttely?" Pentti X ajattelee.

Viettäkäämme hiljainen hetki miettiäksemme, mitä niiden katkojen jälkeen on koskaan tullut. Ei itkunsekaista miks mä en kelpaa -vuodatusta, ei kalsarit korvissa örveltävää Beniä, eikä edes niitä topless-naisia. Tuli lisää Janitan (näkyville kyllä pyrkiviä) tissejä, oopium-usvassa vaeltavan oloista Anttonia ja yleisessä linjattomuudessaan sinänsä ihan viihdyttävää Akia. Mutta että tämä pitäisi niellä? Mursu ei niele, Mursu huutaa, näin: AAAAAA OOOOO AAA. AA.

Less is more ei näissä ympyröissä käy. Yleisölle on annettava, mitä yleisölle on luvattu. Jos on luvattu tirkistelyä, pitää saada tirkistellä. Jos taas on luvattu keskustelua, pitää saada kuulla keskusteluja. Temptation Islandissahan olemme saaneet nyt kymmenen jakson ajan epämääräistä mukellusta ja paidattomia miehiä. Molemmat suomalaisille tv:n katsojille jo vuosikymmenien ajalta tuttuja.

Toivotaan, että sosiaalisena kokeena mielenkiintoinen Aatami etsii Eevaa osaa valita, mitä se haluaa olla. Jännä nähdä, keskitytäänkö enemmän kikkeleihin vai ranskalaistyyppiseen naisfiguurin ihasteluun. Ja ennen kaikkea kiinnostaa: pääsemmekö (niin halutessamme) viihdekikkeliyden yläpuolelle.

Kun kokonaan alastomia ihmisiä on (ehkä) nähty parin jakson ajan, pitää katsojille seuraavaksi pystyä tarjoamaan sitä samaa vielä jotenkin enemmän. Siinäpä ongelma, jota ei pidä sivuuttaa vaan ratkaista.

Koska tämä on ihan helvetin vakava asia.