Seuraavassa tavallisia elokuvien promootiossa käytettyjä genreluokituksia sekä lyhyt kartoitus siitä, mitä kyseisen lajityyppileiman saaneet filkat oikeasti ovat syöneet.
Huikea seikkailu: Väsynyttä efektihuttua henkisesti 13-vuotiaan tasolle jääneiden miesten toteuttamana. Tarinan lopussa alleviivattuna pönöttävä (kaksinais)moralistinen statement kiteyttää kaiken siitä, millaisiksi miehiksi tekijät olisivat halunneet tulla sekä siitä, millaisina miehinä heidän isänsä eivät heitä koskaan nähneet. Juonisisältö tavallisesti C. S. Lewisiä tai J. R. R. Tolkienia fallistisesti kierrätettynä. #whatifriverphoenixwasstillalive
Räjähtävä toimintaelokuva: Fitness-blondeista päiväuneksivien hiilarifoobikkojen rusina-aivoista pullistelua Playmobil-hengessä. 78% ohjelma-ajasta koostuu isojen autojen räjähtelystä sekä nöllihuulisesta uhoamisesta kaksi kokoa liian pienissä Jack & Jones -t-paidoissa. Loppu 22% ohjelma-ajasta koostuu horisonteista ja kuolemattomista one-linereista tyyliin: "I'll stay by your side baby." #whatwoulddenzelwashingtonsay
Aikuinen draama: Jotain, mihin liimattuna näit 25 vuotta sitten Andy Garcían ja 15 vuotta sitten Helen Huntin. Jotain, mihin Hugh Grantista ei koskaan ollut ja jotain, mitä varten Kristin Scott Thomas on luotu. Kuivempaa lienee ainoastaan Crowmoorin Extra Dry. #gwynethwho
Hulvaton komedia: Leslie Nielsenin leipälajina brendanfrasereille periytynyt lajityyppi, jonka edustamien elokuvien pääosien esittäjille on yhteistä oikean aivopuoliskon toiminnan vajavaisuus. Näiden leffojen käsikirjoituksissa pikkutuhmuuksille punastellaan tavalla, joka on omiaan ajamaan epävarmat teinit pois nuokkareilta sosialiseeraamasta, suoraan kotiin ja Amerikan piirakan pariin. #zacefronsnextstep
Äärimmäinen katastrofielokuva: Jotain, minkä näit 18 vuotta sitten Independence Dayssä ja mikä ei sen jälkeen ole muuttunut miksikään. Paitsi että olihan The Day After Tomorrowssa talvi. Vaan no can do, yksinoikeus näihin on Roland Emmerichillä. #gyllenhaalschesthair
Psykologinen trilleri: Yleistäen voisi olla myös "pseudopsykologinen oidipaalikuvaelma". Näissä pässeilyissä "synkän pakkomielteen" eteenpäin ajamat menestyjämiehet juovat viskiä metropolien kattojen yllä silloin, kun muu kaupunki nukkuu. Heidän henkilöhistorioissaan piilee jotakin, mitä kukaan muu ei ole koskaan voinut ymmärtää. Muka x 4. Tämä absurdilla tavalla monimutkaistettu jokin kulminoituu äitisuhteen ohella menneisyyden aikaan, jolloin ainaisten Michael Douglasin ja Harrison Fordin esittämät punaniskat eivät kyenneet sanomaan "ei, en halua". Nykyisyyden rankat teot ovat ok, koska "miesten maailma" ja "raskas taakka". #whatwouldcarljungsay
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti