Mursu, kotiäidit ja tupeksijat poppailemassa – Kumman tarina on kiehtovampi?

Tuli piipahdettua pari viikkoa sitten Radio Aallon Helsinki-päivän konsertissa. Satoi kuin Esterin onkalosta. Mutaliejuksi muuttuneen Kaisaniemen keskellä oli yritettävä ajatella positiivisesti:

Ainakaan minulla ei ole krapulaa. Ainakaan minulla ei ole perässä vedettäviä, ei ”äiti miks?” -uteluiden tulvaa, ei lisälahkeita survottavina taas kerran pieniksi jääneisiin kumppareihin, eikä varsinkaan lastenrattaita hilattavanani. Halleluja!

Ainakaan en täten tulisi purkaneeksi neljän seinän sisällä suolikaasun tavoin tiivistyneitä frustraatioitani poloisten kanssajuhlijoiden niskaan. Näin ajattelin.

Olen aiemminkin ihmetellyt ilmiötä. Silmin nähden loppuun palaneiden 30+ äiti-ihmisten katseessa välähtävää murhanhimoa hetkellä, jona iloista kesäpäivää viettämään kokoontunut nuorisojoukko astuu mitään tarkoittamatta Emmaljungien eteen. ”HUOMATKAAMUNNAISEUTENISAATANAAAA!” ja ”PUMMM*!x*!”

Ei kai nyt vittumaisimmankaan näköistä hampuusia pitäisi saada kaulia pelkästään sillä oikeutuksella, ettei itse ole nukkunut viikkoon?

Oi kyllä, tunnen kuinka te – jo valmiiksi vaille arvostusta jääneet – kivitätte minua telepaattisesti juuri nyt. Voisinko henkisesti vajaamittaisena mursusena olla vähempää oikeutettu sanomaan kotiäitiydestä yhtään mitään? No, ainakin tiedän ettei se vaunuilla sukkulointi NIIN vaikeaa ole. Mutta äidit – olette…maailman vatsa ja muutenkin ihania. Notta peace.

Tapahtumissahan hauska on myös sukupuolta katsomaton ryhmä tupeksijat. Tiedätte tämän tapahtumaan kuin tapahtumaan nilsiäläisellä viekkaudella soluttautuvan vakiopossen, jonka nyt vaan on rantauduttava paikalle koska Cheek. Vinkiksi teille: kaikki eivät ole kuten mursu mursunen, kaikilla ei riitä ymmärrys.

Kaikella rakkaudella: onko sitä Rio-leffan keräilytarrakirjan sisältöä oikeasti ryhdyttävä esittelemään Helsingin rautatieaseman pysty-Hesen silkkaa solidaarisuuttaan typertyvälle kassatytölle kesken vieressä tiukalla aikataululla eteenpäin laukkaavan koko perheen ilmaistapahtuman?

Onneksenne teidät on helppo tunnistaa omakirjailluista kalastajanhatuistanne ja erinäisistä nyssäköistänne. Ja kun käytte useasti, ehkäpä vielä opitte tavoille. Opin minäkin aikanani, omasta mielestäni.

 Kun päästiin takaisin juhla-alueelle, mursu parka horjahti epähuomiossa lastenvaunuparkin (musta teltta) puolelle sadetta pitämään.

”Ja sulla ei sitten oo mitään asiaa tänne!” Purin hammasta. ”Kiitos vaan ohjeistuksesta sinä hädin tuskin oikeustoimikelpoinen huppari-jantteri!” (<- Tämän sain kenties paraikaa pelipaikalla paukuttavan Jonna Tervomaan rauhoittamana vedettyä sisäänpäin.)

Olisihan se pitänyt taas ymmärtää. Olla kävelemättä lastenvaunujen levyisillä jalkakäytävillä. Antautua fiilistelemään tuntemattoman tupeksijan kiehtovaa kuvakollaasia. Se voi olla että hänen tarinansa olisi nyt ollut kiehtovampi.

Ps. Titta on hyvä!

Titta - Maailma loppuu tänään